Toimimme 20 vuotta eläinten parissa. Aloitimme toimintamme Kuusamossa, Oulangan kansallispuiston ”keskellä” hyvin vaatimattomasti. Ensimmäiset eläimet oli 8 rekikoiraa, sekarotuisen Nalle koiran iloksi vai oliko harmiksi. Ensimmäiset huskymme olivat Trini, Trevor, veljekset King-Ressu-Map, Sandy, Indy ja Tiplu. Ensimmäiset omat pennut syntyivät erittäin persoonalliselle Tiplulle. Keväällä joukkoon liittyi pentue, missä samassa pentueessa oli siperianhusky Misu sekä riemastuttavat alaskanhuskyt Black, Into, Rusko ja Pirtsikka…
Luonnollisesti meille maalle muuton seurauksena vuonna 1999 saapui myös kanoja, kaneja ja lampaita. Nämä olivat hyötyeläimiä omaan tarpeeseen. Husky safari toiminta käynnistyi heti. Kun sitten vuorottelu vapaani työpaikastani Helsingissä päättyi ja isännän starttiraha loppui, tarvitsimme kipeästi myös kesä toimintaa tarhallemme, joten eläin määrä kasvoi ja näin alkoi KOTIELÄINPIHA toimintamme, mikä piti välillä taukoa ja jatkoimme uudestaan muutettuamme Rukalle 2007. Parhaimmillaan meillä oli 13 eri eläin lajia eli kanoja, ankkoja, kalkkunoita, hanhia, lampaita, vuohia, laamoja, hevosia, kaneja, possuja, villasikoja, kissoja ja parhaimmillaan 250 rekikoiraa. Parhaat muistot olivat tietysti alku ajoilta, jolloin sattui ja tapahtui.
Tässä muutamia tarinoita menneiltä päiviltä. Osa valokuvista on oikeita paperikuvia, mitkä skannattuna tuovat mukavaa tunnelmaa…
Mikäli tykkäsit lukemastasi olisi mukava jos kommentoisit.
Kommentin antaminen ei vaadi mitään rekisteröintiä eikä kirjautumisia!
Kiitos kun kävit sivullani 😍
Mirja, Korpitalo-Kuusamo
Marraskuu 2023
Teksti ja kuvat ©mirjapyysiäinen/korpitalo
Teidän tarinat kiinnostavat ihan aina!
TykkääLiked by 1 henkilö
Ihana kuulla 😀Kiitos oikein paljon!
TykkääTykkää
Luin kaikki eläintarinasi kerralla. Lisää, kiitos! Ihania muistoja. Koirajutut kiinnostavat eniten.
TykkääLiked by 1 henkilö
Mukavaa että löysit tänne😀 Kaikenlaista ehti tapahtua 20v ja 200 koiran kanssa 🐺
TykkääLiked by 1 henkilö