Helmikuu -21: Omat juomat

Yhteispostauksen aiheena: Juomat, omatekoinen, kaivovesi vai mikä … #suuntanaomavaraisuus -yhteisön jäsenet kirjoittavat joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina sovitusta aiheesta postauksen omille sivuilleen. Linkit muiden sivuille löytyvät tämän kirjoituksen lopusta.

Vesi vanhin voitehista, mutta onhan mehu hyvää… 🙂

  1. Kaarnikka mehu
    Kaarnikka eli Pohjan variksenmarja mehu on ehdoton suosikkini. Variksenmarja sisältää esim. C-vitamiinia 11 mg/100 g, eli kaksi kertaa enemmän kuin mustikka, puolukka tai karpalo. Poimurilla poimiminen on nopeaa, parhaimmillaan olen saanut ämpärin täyteen reilussa puolessa tunnissa. Jos tekee mehua, niin ei puhdistuksen kanssa ole niin tarkkaa, tärkeintä että suurimmat poron kakat on poissa… Muutama havun neulanen tuo vaan pikanttia lisää. Etelä-Suomessa kasvava variksenmarja käy varmaan myös hyvin, mutta käsittääkseni se ei ole yhtä mehukas, kuin tämä pohjoisen serkku. Mitä vaan mehua voi tehdä tällä samalla ohjeella. Tämä on tuoremehu eli ei keittämistä.
  • 3 litraa marjoja (marjat olen survonut valmiiksi 3 litran pusseihin, mitkä pakastan)
  • 1-2 kg sokeria, oman maun mukaan
  • 1,5 litraa vettä
  • 30 gr viinihappoa (voi ostaa ihan tavallisesta ruokakaupasta)

Aineet sekoitetaan keskenään, osa vedestä on hyvä olla lämmintä, jotta sokeri sulaa eikä jää klimpiksi. Anna seisoa yksi vuorokausi. Siivilöi marjat pois ja pullota puhtaisiin pulloihin. Itse tykkään vahvasta mehusta, jolloin tulee n. 20% tiivistettä ja 80% vettä

Variksenmarjasta voi tehdä myös kotiviiniä, mutta siihen en ole ryhtynyt…. 🙂

2. Mustaviinimarja lehtimehu (Louhisaaren / Marskin juoma)
Tämäkin on helppo tehdä.

  • Kerää noin puoli ämpäriä mustaviinimarjan lehtiä ja huuhtele niistä pölyt pois.
  • Kerää n.1-2 litraa horsman kukkia joukkoon, tuo upean värin…
  • 5 litraa vettä
  • 50 gr sitruunahappo-kidettä (saa tavallisesta ruokakaupasta). Olen nähnyt joissain ohjeissa laitettavan vain 25 gr

Sekoita yllä olevat ainekset ja anna seistä yön yli. Siivilöi lehdet ja kukat pois.

  • Lisää 1/2 -1 kg sokeria ja kiehauta, älä keitä.

Pullota kuumana puhtaisiin pulloihin

Mannerheimin äiti oli tätä tehnyt Louhisaaren kartanossa, mutta hän oli vielä lisännyt hiivaa ja tehnyt siman tapaista juomaa. Sitä en ole kokeillut.

Samantapainen juoma valmistuu myös RAPARPERISTA
Hyvä ohje löytyy täältä: Dan Sukkerin sivulta

3. Mahla sima
Olemme ihan tavallisen siman ystäviä eli meillä on ainainen wappu! Mutta kun viime kesänä keitimme koivunmahla siirappia, niin tuli idea käyttää sitä myös simaan eli veden korvasin mahlalla ja tavallisen siirapin korvasin koivunmahlasiirapilla.

  • 8 litraa mahlaa
  • 1 kg fariinisokeria (TAI puoli kg fariinia ja puoli kg normi sokeria)
  • 2 kuorittua sitruunaa
  • 1 dl siirappia
  • nokare hiivaa

Sekoita kaikki ainekset. Osa mahlasta on hyvä olla lämmintä, jotta sokeri sulaa. Samoin hiiva on hyvä ensin liottaa pieneen määrään lämmintä nestettä. Anna seistä seuraavaan päivään.

Siivilöi sima. Lisää puhtaisiin pulloihin 1 tl sokeria ja pari rusiaa. Pullota.
Sima valmistuu viileässä paikassa noin viikossa tai huoneen lämmössä 3 päivässä.

Mahlasiirapin käyttö tekee juomasta melko tömäkkää… Lopulta pidän kuitenkin parempana, että veden korvaa mahlalla (ja jättää mahlasiirapin pois), siitä tulee raikkaanpaa 🙂

UUSIN BLOGI KIRJOITUS Omavaraistelijan kirjoja ja taimien esikasvatus alkanut

Klikkaa tästä alta…
EDELLINEN BLOGI KIRJOITUS:
Omavaraisuus vlogit maailmalla, minun suosikit (Youtubessa)

Videomme YouTubessa Koivun mahlan keitosta:

Tässä yhteisön muut blogit:

Vyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2021/

Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2021/02/01/urbaania-omavaraisuutta-2-2021-lajikevalinnat/

Toivolan Puutarha https://toivolapuutarha.blogspot.com/2021/02/kultaakin-kalliimpaa.html

Sateenkaaria ja serpentiiniä https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/01/kohti-omavaraisempaa-elamaa.html

Apilankukka http://www.apilankukka.fi/?p=162

Multavarpaan maailma https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2021/02/suuntana-omavaraisuus-helmikuu2021.html

Vyöhyke 2

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2021/02/pienesti-ja-mukavasti-omavaraistelua.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/02/mehu-pihan-marjoista-omavaraisuus.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/01/suunnittelun-helppous.html

Villavaltaus https://villavaltaus.blogspot.com

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2021/02/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-2.html?m=1

Vyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-2/

Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/2/juomat.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/02/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-2.html

Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/kotipuutarhurin-helmikuun-kuulumiset-omavaraisuus-osa-2-2021/

Mikä itä https://mikaita.fi/?p=659

Caramellia https://caramellia.fi/helmikuu2021

Villifarmi http://www.villifarmilla.fi/2021/02/suuntana-omavaraisempi-elama-kesa.html

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=20967

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2021/02/suuntana-omavaraisempi-elama-2021.html

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2021/02/omavaraisempaa-elamaa-2021-osa-2.html

Vyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/ryystetaan-omavaraisesti/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/02/unelmana-omavaraisempi-elama-hunajaisia.html

Puutarha päiväkirja https://puutarhapaivakirjapuutarhapaivakirja.blogspot.com/2021/01/itse-tehty-minttutee.html

Vyöhyke 5

Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2021/01/suuntana-omavaraisuus.html

Puutteela https://puutteela.com/?p=652

Vyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/02/01/helmikuu-2021-juomat/

14 comments

  1. Koivunmahlasta olen minäkin simaa tehnyt. Hyvää tulee ja jotenkin kiva tunne, että sillä pystyy veden korvaamaan.

    Tykkää

    • Miten se tuntuukin niin paljon paremmalta… pitäis varmaan tehdä joskus sokkotesti, niin tietäis että kuvitteleeko sitä vaan 😄😄

      Tykkää

  2. Ihanan kuuloisia ohjeita. Haluaisin sitä pohjoisempaa variksenmarjaa meille kasvamaan, se on käsittääkseni parempi marjomaan kuin tämä eteläinen.

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos 🙃 Tämä pohjoisen lajike on tosiaan isompi ja mehukkaampi. Voi olla vaikea siirrettävä 😃 ja mahtaskohan vaatia nämä lyhyet, kiihkeät ja valoisat kesäyöt…🌞

      Tykkää

    • Kiitos 😀 Kuinka sitä jo kaipaakin kesää. Eihän tässä ole enää kuin 4 kk talvea jäljellä…😂

      Tykkää

  3. Louhisaaren juoma on itse asiassa yksi tälle(kin) kesälle asetetuosta tavoitteista, kiitos muistutuksesta. En ole saanut sitä aikaiseksi vaikka piti sitä tehdä jo edelliskesänä omille kolmekymppisille. En myönnä sitä koskaan vielä itse maistaneeni, mutta silleen se liittyy minuun, että ristiäisissäni sillä on kuulemma skoolattu 😄 Jospa nyt saisin vihdoin tämänkin homman tänä vuonna hoidettua. Hieno idea tuo maitohorsman kukkien lisääminen joukoon, väri on tosi upea!

    Liked by 1 henkilö

    • Alku kesästä on niin paljon kaikkee yhtä aikaa, että millään ei ehdi tai jaksa kaikkea! Mukavia ovat kyllä näm ”kausi” juomat😀

      Tykkää

  4. Miltä variksenmarjat siis maistuvat? Olen ollut siis aivan tietopimennossa, sillä olen luullut, ettei ne ole ns. syötäviä olemattoman makunsa vuoksi. Taas oli kiva oppia uutta! Kiitos

    Liked by 1 henkilö

    • No sellaisenaan ne ei paljoa maistu, mutta mehu on huippua👍 Tämä pohjoinen lajike on isompi ja mehukkaampi. Ja voit laittaa mustikkaa tai puolukkaa joukkoon👍 Näitä vanhoja uskomuksia on paljon…😀

      Tykkää

    • Selvästi on tämä pohjoinen lajike parempi, mutta kokeile ihmeessä ja laita joukkoon mustikkaa ja/tai puolukkaa joukkoon 😀

      Tykkää

  5. Oi, oi! Louhisaaren juomaa pitääkin taas kesällä tehdä. Jostain syystä sen kanssa on ollut parin vuoden tauko nyt. En kyllä ymmärrä miksi, juoma on niin mainion raikasta. Louhisaari on muuten täällä meidän ”nurkilla” – olisikohan kartanolinnalle meiltä 25 km. Monasti ollaan siellä käyty, sekä sisällä, opastetulla kierroksella että sen kalmilaisessa hyötypuutarhassa, jossa pidetään nykyään toukokuussa erikoistaimimarkkinatkin. Viime vuonna se tosin jäi pois koronan vuoksi. Kunpa tänä vuonna se mahdollistuisi taas.

    Kauniita lopputalven päiviä sinne pohjoiseen 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Se on hyvää ja vielä kun laittaa niitä horsman kukkia, niin tulee upee väri! Kiitos, kylmää on ollut, eilenkin -31° 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s