Kasvimaa ja Kasvihuone

Toukokuu-21: Kasvihuone

Yhteispostaussarjassa #suuntanaomavaraisuus Linkit muiden sivuille kirjoituksen lopussa.

Kasvihuone valmistui kev√§√§ll√§ 2019. Is√§nt√§ rakensi rungon oman mets√§n puista, jotka sahasi tontilla. Runkoon kiinnitimme kasvihuonemuovit ja pohjois sein√§m√§lle tuplana. Kokoa huoneelle tuli 3mx6m eli 18 neli√∂t√§. Korkeus taitaa olla harjasta n. 3,5 m. Halusin saada kasvit hyv√§lle ty√∂skentely korkeudelle, joten laitoimme kolme lavakauluria p√§√§llekk√§in. Multaahan niihin upposi melkoinen m√§√§r√§… Pohjalle tuli perus peltomultaa, taisin nakata my√∂s muutamia lahopuita ja p√§√§lle tuli sitten pussi multaa. Minulla ei ole mit√§√§n aikaisempaa kokemusta moisesta laitoksesta… Pyrkimyksen√§ oli saada edes v√§h√§n pidennyst√§ t√§h√§n pohjolan kes√§√§n, lis√§ p√§ivi√§ kasvuun kev√§√§ll√§ ja syksyll√§. Tavoitteena oli kasvattaa siell√§ esim. tomaattia ja kasvihuonekurkkua sek√§ kokeilla jotain muutakin.

Tässä alla ekan vuoden tunnelmia kasvihuoneesta:

Toisena kes√§n√§ 2020 oli jo paremmin tietoa mik√§ onnistuu ja mik√§ kannattaa ja mit√§ pit√§√§ viel√§ uudestaan yritt√§√§… Talvella uskoin silloin vakaasti, ett√§ saan kaikki esikasvatetut kasvit sinne jo aikaisin huhtikuussa ja kasvukausi jatkuu vauhdilla, kunnon puulla toimiva nestekierto l√§mmitys kasvihuoneessa, T√§st√§ innostuneena aloitin esikasvatuksen liian aikaisin eli helmikuun puolessa v√§liss√§. Tomaatit ja kurkut kukkivat kilpaa ja ty√∂ntyiv√§t melkein katosta ulos… ja tuli jopa 5 cm pitki√§ kasvihuonekurkkuja sis√§ll√§. T√§√§ll√§h√§n tulikin ”vuosisadan lumisin talvi” eik√§ lumi mill√§√§n alkanut sulaa, viel√§ kes√§kuussa, kun piti istuttaa perunat, osassa perunamaata oli lumen vallassa. T√§ll√§ vanhan kansan mukaan perunamaalle ei saa menn√§ ennen kes√§kuun toista viikkoa… eik√§ sinne todella ollut asiaa.

T√§ss√§ alla kev√§√§n 2020 esikasvatusta pirtiss√§ …

S√§hk√∂√§ k√§yt√§mme mahdollisimman v√§h√§n, emmek√§ edes voisi kuvitella ett√§ l√§mmitt√§isimme kasvihuonetta s√§hk√∂ll√§. Ehk√§ jos yll√§tt√§en tulisi hein√§kuussa hallay√∂ (se on mahdollista ja tapahtuikin 2018), silloin se kannattaisi ja suurimmilta katastrofeilta v√§ltytt√§isiin. Koska sopivaa puilla l√§mpi√§v√§√§ vesikiertokattilaa ei l√∂ytynyt kierr√§tettyn√§ (on siis viel√§kin hakusessa) piti kehitell√§ jotain muuta. Yritimme l√§mmitt√§√§ isossa saunapadassa vett√§, mutta se ei tuottanut tarpeeksi l√§mp√∂√§. Testien j√§lkeen laitoimme saunan kiukaan kasvariin. Savupiippu ulos kasvihuoneen sein√§st√§ ja eristeet kuntoon ja se toimi kyll√§ ihan hyvin, jos aloitti l√§mmityksen n.klo 21 ja jaksoi y√∂ll√§ ainakin kerran k√§yd√§ lis√§√§m√§ss√§ puuta kiukaan alle ūüėĀ 

Ekan kuvan vasemmalla t√∂r√∂tt√§√§ vanha punainen saunan kiuas ūüôā

T√§n√§ vuonna 2021 Nyt aion keskitt√§√§ kasvihuoneen tomaateille, paprikoille (+chili) ja kasvihuone kurkkuille. Tietysti sinne mahtuu v√§h√§n salaatti tarpeita, tilli√§ ja persiljaa sek√§ joitakin esikasvatuksia. En√§√§ en laita ‚ÄĚpeltovihanneksia‚ÄĚ sinne, ei porkkanaa eik√§ sellaista, ne tulee avomaalle. T√§√§ll√§ ei voi kasvihuoneeseen viel√§ vied√§ tomaatteja ja kurkkuja ainakaan kuukauteen, mik√§li s√§√§ennusteisiin on luottamista. √Ėisin on ollut jotain -6C ja p√§iv√§ll√§ ollaan p√§√§sty v√§h√§n plussan puolelle nyt viime viikkoina. Vaikka sis√§ll√§ kasvarissa on ollut auringon paisteella melkein +30C astetta, illaksi se kuitenkin j√§√§htyy. Olenkin jo kirjoittanut kasvihuone kauden aloituksesta: (19.4) RAOTIN KASVIHUONEEN OVEA. Pienet kylv√∂t tein silloin v√§llyjen alle. Suurin osa ei tietystik√§√§n ole viel√§ edes it√§nyt, mutta multa on pysynyt noin +6C asteessa. aurinkoisella s√§√§ll√§ olen ottanut ”v√§llyt” pois kylv√∂jen p√§√§lt√§ ja heti mini taimet retiisi ja salaatti ovat innostuneet kasvamaan, mutta pient√§ on viel√§.

Viime kesän kuva kasvihuoneesta ja alla kuvia viime kesältä..

… ja sitten viel√§ v√§h√§n SIEMENIST√Ą mit√§ tulen k√§ytt√§m√§√§n …

Viime vuodelta jäi siemeniä yli, lisää siemeniä tarttui kauppa reissuilla mukaan, tilasin osan nettikaupasta ja sekä testi mielessä keräsin loppu kesällä siemeniä omista kasveista.

Keskityn taas hy√∂tykasveihin eli ruokaan ūüėÉ Kukkasetkin olis ihania, mutta kaikkea ei kerke√§ eik√§ mahdu. Poikkeuksena samettikukat (menee kasvimaalle) ja keh√§kukat (tee) Meill√§ on periaate, ett√§ sy√∂d√§√§n sit√§ mit√§ meill√§ jo on ja kaupasta ostetaan vain v√§ltt√§m√§tt√∂m√§t. Perunaa sy√∂mme paljon ja riisi/pasta on nyky√§√§n harvinaista. Tomaattia, kurkkua ja salaattia emme talvi kaudella juurikaan osta. Lihaa sy√∂mme kanan ja ankan muodossa l√§hes joka viikko sek√§ riistaa (hirvi, kauris ja villisika) mit√§ olemme saaneet ihanilta yst√§vilt√§mme. My√∂s kalaa sy√∂mme paljon. Kananmuna ja ankanmuna vuorta kyll√§ my√∂s riitt√§√§ omasta takaa….Viime vuoden sadosta riitt√§√§ viel√§ perunaa, punajuurta, kurkkua, sipulia, valkosipulia, juures mix pusseja (nauris-retiisi-porkkana-herne-daikon) ja papuja. Tarkkana t√§ytyy olla esim. salaatin m√§√§r√§n kanssa. Ihanaa ja hyv√§√§, mutta ihan kaikkia lajikkeita ei kannata laittaa, viev√§t paljon tilaa ja ei sit√§ m√§√§r√§√§ns√§ enemp√§√§ voi sy√∂d√§. Kaksi pient√§ alaa ja useampi kylv√∂kerta vuorottain ! Yrtit on ihania ja niit√§kin tulee laitettua uusia ja elvytetty√§ vanhoja. T√§m√§n olen ratkaissut niin, ett√§ on erillinen pieni laatikkotarha ulkona, mihin ne tulee ja aremmat kasvihuoneeseen.

Kaikki herneet mit√§ silvoimme iltapuhteilla ovat sy√∂ty, nam! Maakellarissa on kyll√§ viel√§ porkkanaa ja palsternakkaa. Koska en ole juurikaan keittojen yst√§v√§, sekin taito/into pit√§isi opetella. N√§m√§ juures-mix pussit on kyll√§ hyvi√§; paloittelen pieniksi ja kiehautan nopeasti, j√§√§hdytys ja pakkaseen. 5 dl on hyv√§ kerta m√§√§r√§ meille (2 hl√∂) per pussi. Voi laittaa j√§isin√§ kattilaan miss√§ on v√§h√§n vett√§ ja ”h√∂yrytys h√§rp√§ke” Nopeaa ja hyv√§√§. Siihen kun viel√§ laittaa curry maustetta ja majoneesia, niin hyv√§ tulee.

Nettitilaus meni v√§h√§n hauskasti. Oli kyll√§ v√§h√§n erikoinen soomekieli sivustolla ja lopulta kun olin maksamassa tilausta tajusin, ett√§ t√§m√§h√§n on kiinalainen firma !! No m√§√§r√§ ei ollut suuri, joten menk√∂√∂n. Sitten kun alkoi tulla paketti seurantaa, huomasin, ett√§ neh√§n tulee Puolasta… ja tietty kaikki tekstit oli puolaksi. Onneksi heid√§n netti sivuillaan oli opastukset ”suomeksi”. Huomio t√§st√§ ensi vuodelle: OSTA SUOMALAISTA !

Toukokuu

Yhteispostaussarjassa #suuntanaomavaraisuus:
Teemana kasvihuone ja vuoden suunnitelmien eteneminen, siemen inventario

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kasvihuoneikkunoista/

Apilan kukka https://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-5-kasvihuone/

Sateenkaaria ja serpentiini√§ https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/05/kasvihuoneunelmia.html

Multavarpaan maailma https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisuus-toukokuu-2021.html

Toivola puutarha https://toivolapuutarha.blogspot.com/2021/05/haavelua-kasvihuoneesta.html

Kasvuvyöhyke 2

Kohti laadukkaampaa el√§m√§√§ https://varmuusvara.blogspot.com/2021/05/toukokuu-2021.html

Urban farming kotitarveviljely https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2021/05/kausarin-halpa-mutta-toimiva-versio.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/05/nayton-paikka.html

Keitti√∂ss√§, kotona ja puutarhassa https://blogit.meillakotona.fi/keittiossakotonajapuutarhassa/suuntana-omavaraisuus-kasvihuone/

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/05/siemenet-valmiina-kevaan-kylvoihin.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/?p=4858

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=21188

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2021/05/omavaraisuutta-vuodelle-2021-toukokuu.html

Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/05/kasvihuoneet.html

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisempi-elama-2021.html

Caramellia https://caramellia.fi/toukokuu-2021/

Mets√§l√§isten el√§m√§√§ https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2021/05/omavaraisempaa-elamaa-2021-osa-3.html

Torpan tytt√∂ https://torpantytto.com/2021/05/03/kasvihuone-vai-ei-kasvihuonetta-jahkailun-ennatyksia/

Mik√§ It√§ https://mikaita.fi/?p=755

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-5.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/05/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/kasvit-niin-huoneessa-kuin-pihalla-toteutuneet-ja-haaveissa/

Kasvuvyöhyke 5

Puutteela https://puutteela.com/?p=681

Kasvuvyöhyke 6

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/05/03/toukokuu-21-kasvihuone/

Advertisement

16 vastausta artikkeliin “Toukokuu-21: Kasvihuone”

    1. Kiitos ūü•į Is√§nn√§st√§ oli helpompi ensin kaataa puut, kuljettaa ne kotiin, sahata ne ja sitten rakentaa kuin minun ehdottama rakennelma vanhoista ikkunoista… miesten logiikka ūü§≠ūüėĀ L√§mp√∂penkki menee kyll√§ kokeiluun, on vaan hurja lapiointi…

      Tykkää

    1. ūüėĀūüėúūüĆĽ Tuohon alle kirjoitinkin jo viime kokeilusta… Sitten olis viel√§ ”Aurinko veden l√§mmitin” tai se tuore lanta penkki, pit√§is vaan lapioida ensin laatikot tyhjiksi. Sit√§ ajattelin kokeilla ainakin yhdelle laatikolle..ūüĆĽūüėúūüėĀ

      Tykkää

  1. Vedellä on suuri ominaislämpökapasiteetti, parempi ehkä kuin kiukaan kivillä, eli jos lämmittäisit samalla puumäärällä vettä, pysyisi lämpö kauemmin kasvihuoneessa mahdollisesti.

    Liked by 1 henkilö

    1. Tuossa meid√§n kokeilussa l√§mmitimme muuripataa ulkona (silloin ei ollut savupiippua) Sitten lyk√§ttiin kuuma pata sis√§√§n. Muuripata piti veden l√§mpim√§n√§, mutta ei luovuttanut sit√§ ulos (padassa tiili sein√§t) Sill√§ ei saatu tulosta… Nyt kun p√§√§st√§is l√§hemm√§s nollaa, niin vois alkaa v√§h√§n l√§mmitt√§ kiuasta ja laittaa siihen 20 l kattila vett√§..

      Tykkää

  2. Teillä on hieno ja riittävän korkea kasvihuone.
    Kylvöjen oikea ajankohta on joka vuosi arpapeliä. Kevään tuloa on mahdoton ennustaa.
    Joskus joutuu toppuuttelemaan itseään, ettei aloittaisi kylvöjä ennen aikojaan.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Aina odottaa sit√§ super aikaista kev√§tt√§, mutta r√§nt√§√§ vaan tulee…ūüėú Nytkin laitoin mieless√§ni my√∂h√§√§n kh-kurkut, mutta neh√§n ven√§hti taas niin nopeasti, ett√§ ehk√§ joutuu laittaan uudet…

      Tykkää

  3. Esikasvatuksen kylvö ajankohta on kyllä sellaista hermopeliä. Varsinkin jos on vielä joku vieraslaji tai kasvi eksynyt joukkoon. Onhan pusseissa ohjeet mutta se toteutus pitkässä suomessa on haastavaa. Kun ei voi edes verrata edelliseen vuoteen kun voivat olla vastakohdat.

    Liked by 1 henkilö

    1. N√§in on! Nytkin luvattiin aikaista kes√§√§ ja kev√§tt√§… mutta se ei ole viel√§k√§√§n ylt√§nyt t√§nne asti ūüėĀ Se siirto vaihe on ongelma, mutta voihan tuo pirttikin toimia kasvihuoneena jonkin aikaa..ūüôäūüĆĪ

      Tykkää

  4. Miten upea, tilava kasvihuone ja hulppea on korkeuskin! Ei tule ihan heti katto vastaan tuolla!

    Melkoinen viidakko siell√§ oli sis√§ll√§ viime vuonna ūüėÄ Sama on tullut koettua itsekin, jonka kautta hieman maltillistui esikasvatushuumassa kuvitelmat sievist√§ taimista aikaisessa kasvihuoneessa. Ne ei joka vuosi ihan kohtaa, joten on joutunut hieman koulimaan intoaan, jotta maaliskuussa olisi joku taso paljaana kahvikuppia varten, saati sitten t√§ss√§ toukokuussa, jolloin t√§√§ll√§k√§√§n ei viel√§ uskalla vied√§ arkoja taimia kasvariin t√§n√§ vuonna ūüėÄ

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Kyll√§ tuo itsens√§ kouliminen on yht√§ t√§rke√§√§ kuin kasvien ūüėĀ Mutta jos tilaa on niin onhan se niin ihanaa aloittaa kausi. Olis vaan tullut se aikainen kev√§t t√§nnekin, kuten vuonna 2018 ūüėÄ

      Tykkää

  5. Saisipa joskus tehty√§ tuollaisia juurespusseja itsekin! Viime vuonna meni juurekset suoraan k√§ytt√∂√∂n, pakastimeen ei p√§√§tynyt kasvimaalta kuin parsakaalia. Ja tosiaan nykyisin pit√§√§ olla suurin piirtein salapoliisi ett√§ tiet√§√§ onko joku kauppa suomalainen vai ei, nettisivut voivat olla tosi h√§m√§√§vi√§! Voi olla tosi hyv√§ll√§ suomen kielell√§ kirjoitetut sivut mutta silti oikeasti ulkomainen putiikki. Tarkkana saa olla…

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyll√§h√§n se pilkkominen aikaa vie, mutta ovatpa sitten helppo k√§ytt√∂isi√§! Aina pit√§is ostaa suomalaista, mutta joskus haksahtaa v√§√§rille poluille ūüėĀ

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s